Surun päivä

Olemme seuranneet tässä kuluneen vuoden aikana 17-vuotiaan Killi -kissamme kuntoa. Karvainen ystävämme alkoi laihtumaan hurjasti, mutta oli muuten kaikin puolin virkeä ja normaali oma itsensä. Söi paljon ja ikäisekseen ulkoili paljon. Viime viikkoina se alkoi kuitenkin hengittämään raskaasti ja syöminen oli vaikeaa, aivan kuin sillä olisi mennyt ruoka ja vesi  "väärään kurkkuun". Tuttua "jutustelua" eli naukumistakaan emme enää kuulleet viikkoihin, sen sijaan se seurasi meidän touhuja vain hiljaa katsellen. Syöminenkin väheni radikaalisti, joten päätimme viedä sen eläinlääkärille.

Tänään eläinlääkäri-käynnillä sitten vihdoin tuli eteen se päivä, jolloin jouduimme tekemään tietoisen päätöksen ja päästää Killi kissojen taivaaseen. Killi -vanhuksella todettiin keuhkoahtauma sekä kasvain kurkussa. Lisäksi lääkäri arveli, että munuaisten toiminta oli heikentynyt huomattavasti ja siitä johtuen Killi oli laihtunut niin paljon.

Vaikka sen kunto olikin pikkuhiljaa alkanut jo näyttämään vihjailevia merkkejä, että kohta saattaisi olla aika jättää hyvästit, niin silti kun se päivä sitten todella koittaa, tuntuu ettei siihen olekaan vielä valmis. Sydän halusi pitää kiinni vielä hetken, mutta järki sanoi, että nyt on aika päästää ystävä pois. Sydäntä raastaa, mutta rakkautta on kai sekin, että päästää eläimen kärsimyksistään?


Koitti se päivä kerran, ei tuskasi kestänyt onneksi kuin hetken verran.
Sitä todeksi uskoa voi ei, kun syksyinen tuuli sut mukanaan vei.
Nyt kulkea saat pitkin taivaanrantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. 

Ei tarvitse sinnitellä, ei tarvitse pysyä tässä,
On aika jättää hyvästit ja antaa sun mennä.

Tässä ollaan kauneusunilla joskus viime vuonna

Takapihan kingi

Isän työtuoli oli suosittu päiväunipaikka

Kesällä 2010 leikittiin heinänkorren kanssa

Takapihalla loikoilemassa kesällä 2011

Keväällä 2011 bongailtiin yhdessä talitinttejä keittiön ikkunasta

Nettisurffailua pari vuotta sitten

Killin oma tuoli

Takkatulen ääressä omassa tuolissa oli hyvä köllötellä :=)

We Miss You!