keskiviikko 31. elokuuta 2011

Juthbacka-markkinat... Suomen suurin rompetori

Kesän lähestyessä loppuaan, päätimme parin työkaverini kanssa harjoittaa vielä sen verran kotimaan matkailua, että eräänä elokuisena perjantai-iltana hurautimme töistä päästyämme Juthbacka-markkinoille Uusikaarlepyyhyn. Tapahtuma järjestetään vuosittain suurinpiirtein samoihin aikoihin ja paikalla on useita satoja myyjiä, jotka kauppaavat jos jonkinmoista kirppari- yms wanhaa tawaraa. Tuntien kiertelyn ja lukuisten  myyntipöytien katselun jälkeen totesin kuitenkin ikäväkseni, että homma on kyllä mennyt ihan poskelleen: Vuosi vuodelta myytävien tavaroiden hinnat ovat nouseet ihan pilviin! Tai oikeastaan jopa niiden yläpuolelle... Liekö syynä maailman talouden epävakaisuus vai ostajien aliarviointi, mutta hinnoittelussa liikuttiin mielestäni jo kyllä röyhkeyden rajamailla!

Hyvä esimerkki tämänvuotisen Juhtbackan (ei mihinkään perustuvasta) hinnoittelusta oli Iittalan Verna-sarjan vaaleanvihreät jälkiruokamaljat, jotka nyt todellakaan eivät ole mitään arvokkaita antiikki-esineitä (vaikka ko. väriä ei enää viime vuosina olekaan saanut kaupoista). Kyseessä on kuitenkin arkiset astiat, joita minullakin oli hajonnut vuosien varrella pari. Ilokseni satuin löytämään niitä  2kpl eräästä myyntipöydästä järkevään hintaan (4eur /2 kuppia) ja kaupat tuli samantien! Onnellisena kävelin uusien jälkkärikuppieni kanssa eteenpäin parin kolmen pöydän verran ja bongasin toisesta myyntipöydästä niitä kaksi lisää. Jee! Innoissani kysyin myyjältä paljonko HÄN niistä haluaisi. Mutta jösses että meinasin pystölleni lentää!! Hän nimittäin halusi niistä 14euroa!! Hymähdin ja käännyin kannoillani samantien ja totesin työkaverilleni, että johan on markkinat ja melkoinen hintaero 8 metrin matkalla!! Pitäköön kuppinsa! :=))

Nämä kauniit Riihimäen Lasin ruskeat lasipurkit löysin Juthbackan rompetorin 2:sta eri myyntipöydästä.
Näiden molempien hinnat olivat jotakuinkin kohtuulliset.
Miettikääpä, kuinka mukava on kiertää kirppareilla ja rompetoritapahtumissa myyntipöytiä uteliaana siinä toivossa, että löytäisi jonkun mielenkiintoisen ja kivan esineen tai vaikkapa astiasarjaansa kauan etsimänsä puuttuvan osan. Mutta kuinka masenvaa ja musertavaa on sitten huomata, että myyjän hintapyyntö hipookin taivaita! Mielestäni kirppareiden ja rompetorien PERUSIDEA ja tarkoitushan on se, että myyjä pääsee ylimääräisestä tavarasta ja rojusta eroon ja vastaavasti ostaja voi tehdä "löytöjä" ja heräteostoksia EDULLISESTI...!!! Mutta ei, tämä ideologia ei toteudu ainakaan enää Juthbacka-markkinoilla, joka on TODELLA sääli.... Hyvä tapahtuma pilattu rahan ahneilla (ammatti?)myyjillä. :=(

Tässä kuva omasta Pauligin 10kpl:een kaffipurkki-kokoelmastani.
Osa näistä on mummon vintiltä ja osan olen ostanut vuosien varrella sieltä täältä edullisesti.
Juthbackasta näitä on kuitenkin turha etsiä järkevään hintaan:
Eräskin myyjä möi yksilöä, josta puuttui kansi, 12eurolla!!
Special price, only for you...?! :=))

Onneksi näiden ylihinnoittelevien myyjien joukkoon mahtui muutama inhimillinenkin myyjä ja tein pari hyvää löytöä! :=) Ehkäpä noilla Riihimäen Lasin purnukoilla pieni optimisti minussa jaksaa sittenkin vielä elää ja löydän itseni taas ensi vuonna Juthbackan rompetoria kiertelemässä... Toiveikkaana? :=)

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Kattolampun tuunausta

Tulevan askarteluhuoneeni työpöytä oli pitkään työvaloa vailla. Vaikka huone ei ihan vielä valmis olekaan, olin jo etukäteen katsellut erilaisia industrial -tyylisiä valaisimia, mutta järkiään kaikissa hinta oli aivan liian korkea, sillä olin jo aikaa sitten päättänyt, etten aio tuhlata kyseiseen työvaloon yhtään enempää kuin on pakko. Tässä muutama lamppu, jonka tyylisiä olen katsellut ja ihaillut:
Tämän ihanan industrial -tyylisen kattolampun bongasin Kokkolan Asuntomessuilla.
Valmistajaa tosin en hoksannut silloin siellä kysyä. :=(
Myös tätä vaihtoehtoa haikailin, käsittääkseni Pentikin(?) mallistoa.
Mutta jo päällepäin näkee, että kallis on! :=))
Tämä Peroban industrial-valaisin olisi aivan sairaan hieno,
mutta niin on hintakin: 165euroa! :=))
www.peroba.fi

Toissa viikolla sitten puolivahingossa bongasin Citymarketin mainoksessa mielenkiintoisen peltisen alumiinisen kattovalaisimen, joka (paremman puutteessa) oli muodoltaan/malliltaan ihan sopiva. Lisäksi se oli hinnaltaan TODELLA sopiva, Plussa-kortti alennuksen jälkeen lampulle jäisi vaivaiset 20euroa hintaa. :=) Lähdin heti seuraavana päivänä paikan päälle katsomaan sitä livenä ja hyvähän se oli. Niin siis hyvä lamppu TUUNATTAVAKSI...!!! :=)

Muutama päivä sitten soitin hyvälle ystävälleni, joka on aivan kertakaikkisen taitava tuunaamaan kaikkia uusia ja vanhoja tavaroita. Pyysin häneltä pientä "tuunaus"-palvelusta ja hetkeä myöhemmin me sitten olimme (minä ja uusi peltilamppuni) matkalla hänen luoksensa. Ja simsalabim!
Tällainen lopputulos tuli sitten siltä kyläreissulta:

Citymarketin peltilamppu ENNEN ja JÄLKEEN tuunauksen! :=)
Hinta/laatu -suhde erittäin kohdallaan ja helppoa kuin heinänteko:
Vähän spraymaalia (mattamustaa & ruskeaa) sekä pieni pala hiomapaperia! :=)

Ei nyt ihan Peroban ja Pentikin veroinen, mutta ajaa asiansa vallan mainiosti!
KÖYHÄN NAISEN INDUSTRIAL-VALAISIN KIITTÄÄ JA KUITTAA!! :=)))

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Ideoita ja yksityiskohtia Kokkolan Asuntomessuilta

Tämän kesän asuntomessut ovat nyt sitten ohi. Alueella lienee kuitenkin kuhina jatkunut, kun asukkaat ovat vihdoinkin pitkän odotuksen jälkeen päässet tuomaan muuttokuormansa uusiin ihaniin koteihinsa! Onnea heille uusiin koteihin! :=)

Minä ja 127545 muuta kävijää näimme ihania koteja ja monipuolisia tilaratkaisuja. Mutta huomasiko kukaan kaiken sen ruuhkan keskellä bongailla pienen pieniä kauniita ja käytännöllisiä yksityiskohtia ja ideoita messukodeissa?? Todennäköisesti ei...

Mutta ei hätää, olen kerännyt teille tähän sekalaisia poimintoja yksityiskohdista ja ideoista, joita bongasin omalla messukierroksellani. Joten olkaapa hyvä! Toivottavasti näistä kuvista hersyää ideoita omiin koteihinne! :=)

IDEOITA:
Yläkuva: Kaksi penkkiä voi yhdistää sohvapöydäksi.
Alakuva: Kattauksessa kaitaliinat voivat olla myös pöydän suuntaisesti.

MIELENKIINTOISIA YKSITYISKOHTIA:
Ylä vasen: Ihana hienostunut rahi makuuhuoneessa
Ala vasen: Loistava idea: Sohvapöytä, jossa runko tehdään vanerista tms.
Lopuksi runko päällystetään mieluisilla laatoilla! Aivan mahtava idea, jonka aion kyllä itse toteuttaa!
Tosin en noin röpelöisillä laatoilla! :=)
Ylä oikea: Kaunis uusvanha Shabby Chic- tyylinen sängynpääty
Ala oikea
: Aivan kertakaikkisen ihana uusvanha sohvapöytä

Vasemmalla: Pentikin Kierrejakkara.
Keskellä
: Pentikin metallinen Haiku -lattiakori jakkarana saunatuvassa.
Ylä oikea: Pintanikkarit Oy:n hamppunarusta ja puupalikoista valmistettu Ekotuoli.
Yllättää positiivisesti, on nimittäin aivan sairaan hyvä istua!
Ala oikea: Lakka-Kivitalon Kaj Stenvall -sisustuksen uniikki soffa 2:lle

IHANIA JA HELPPOJA IDEOITA, jos haluat sisustaa KIVILLÄ!

SEKALAISIA YKSITYISKOHTIA:
Ylä vasen: Astetta hienompi työhuoneen roskakori.
Ala vasen: Yksinkertaiset, mutta ihastuttavat puiset koristemunat.
Keskellä: Herttaiset enkelit, joita näppäräsormisimmat voi tehdä myös itse!
Oikealla: Kaunis uusvanha puuhevonen.

ROUHEITA LATTIOITA:
Vasemmalla: Erikoisparketti Oy:n tamminen 25cm leveä Trinity massiivilankku -lattia
jossa käsin veistetty antiikki-pinta.
Keskellä: Timberwisen ihana tummanpuhuva parketti, oma suosikkini! :=)
Oikealla: Kokkolalaisen Danin Kelolattiat Oy:n valmistama uniikki kuusilankku -lattia.

IDEOITA PUUTARHAAN:
Ylhäällä: Hyötykasvit ovat siististi esillä ja kätevästi kerättävissä näissä hienoissa puulaatikoissa.
Parvekepuutarhan kaunis yksityiskohta syntyy vanhoista puulaatikoista ja yrtti-ruukkuistutuksista.
Alhaalla: Ruukkuistutukset ovat saaneet viimeistellyn ilmeen, kun multa on peitetty pyöreillä kivillä.
Vanhoista heinäseipäistä puolestaan on tehty hienot tuet köynnöskasveille.

Vasemmalla: Kartellin punainen T-table pikkupöytä ja Pentikin Loiste -tuikkukynttelikkö.
Keskellä: Rohkea sisustaja valitsee lattialleen tämän mageen kirkkaanpunaisen taljan (Isku?)
Oikealla: Hieno eteisen seinän yksityiskohta: Sisustustarroista tehty "pystyboordi" jossa kaupunkien nimiä.
Takkapuut voivat olla esillä ja käytettävissä näinkin fiinisti.

IDEA KODIN ARKEEN:
Isoissa rottinkikoreissa voi säilyttää monenmoisia arkisia tavaroita ja niissä tavarat ovat helposti käytettävissä. Kyllästyin aikoinaan olohuoneessa pitkinpoikin sohvaa lojuviin torkkupeittoihin ja extra-tyynyihin ja ostin niille suuren rottinkikorin. Siinä ne ovat siististi säilytyksessä ja tarpeen tullen ne on helppo napata käyttöön syksyn pimeinä iltoina. 

IDEOITA / TEE-SE-ITSE:
Ylä vasen: Kätevä idea: Selkänojatyynyt, joihin on laitettu purjerenkaat ja pujotettu paksu naru niistä läpi.
Seinään kiinnitetyt narut pitävät selkänojatyynyt siististi paikoillaan.
Ala vasen: Helppo idea kesäkattaukseen: Pienillä koristekivillä täytettyyn lasimaljaan on istutettu muoviset maksaruohot.
Ylä oikea: Kynät pysyvät hyvässä järjestyksessä tässä Makkonen Design:n kauralla täytetyssä kynätelineessä.
Näppärä ompelee itse samanlaisen, omaan sisustukseensa sopivasta kankaasta.
Ala oikea: Askarteluhenkinen sisustsja voi päällystää eteisen kaapit pajun oksilla.

VALAISIMIA OSA 1
Keskellä Paola Suhosen suunnittelema, persoonallinen itse tehty myrskylyhty-kattovalaisin.
Myrskylyhtyihin sujautetaan johto ja hehkulamppukanta, lyhdyt kiinnitetään toisiinsa rautalangalla.
Kokoamisessa on hieman vaivaa, mutta on kuulemma sen väärti.
Kolmella lyhdyllä saa jo minimaalisen valaisimen, 15-20 lyhtyä on jo aika näyttävä.
Vasen ylä ja oikea ala: Käsittääkseni Pentikin valaisimet, mutta netistä niitä ei ainakaan vielä löydy. :=(

VALAISIMIA OSA 2:
Vasen ylä: Hieno "bling-bling" kattokruunu
Vasen ala: Lapualaisen Henna Mantereen Frost -riippuvalaisin, jossa materiaalina kuumakäsitelty muovi.
Keskellä ja oik. alhaalla: Kokkolalaisen Anna Nygård Design:n kierrätysmateriaaleista valmistetut pöytälamput.
Keskellä olevan pöytälampun varjostin on valmistettu vanhasta pitsipeitosta.
Oik. alhaalla olevan lampun varjostin puolestaan on vanhasta rullaverhokankaasta.
Runkoina molemmissa Kodin Terrasta hankitun Vaduz-valaisimen jalka.
Oikea ylä: Henkäystäkin kevymmän näköinen kattovalaisin keittiöpöydän yläpuolella.

Sisustusbetoni Oy:n integroitu betoniallas, joka oli livenä aika veikeän näköinen.
Sisustusbetoni on hienorakeista korkealujuusbetonia, jonka pinnat pystytään hiomaan tasavärisiksi ja kiiltäviksi/mattapintaisiksi. Pinta suljetaan täysin erikoistekniikalla, joten se ei läpäise mitään. Valmis pinta kestää erinomaisesti tahraavia ja syövyttäviä aineita (etikka, sitruunamehu, punaviini yms), liuottimia (kynsilakanpoistoaine, tärpätti, asetonia yms) sekä kuumuutta. Ja värivaihtoehtoja löytyy lukematon määrä.

Tällaisessa laiskanlinnassa kelpaisi kyllä köllötellä aurinkoisina päivinä itse kukaisenkin omalla terassillaan.

Useassa messutalossa oli tällaiset lyhyet "verhonlevyiset" verhotangot. Ja mikä ettei!
Miksi verhotangon pitäisikään yltää koko ikkunan leveydelle, kun harvemminhan sitä verhoja vedetään ikkunan keskelle?!
Loistava idea, jota aion kyllä itse tulevaisuudessa käyttää!

Lakka Kivitalon hieno katto oli  tehty Puucomp Oy:n akustiikka -sisustuslevyistä.
Aidolla tammiviilulla pinnoitettujen sisustuslevyjen moderni ilme oli saatu petsaamalla ne Tikkurilan sävyllä Kivikko 3465.

Rappukäytäväkin saa olla kodikas ja sisustettu, kuten tässä Lemminkäisen rakennuttamassa kerrostalossa.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Koti remontissa

Meillä on jo tovin aikaa ollut asunnon kellarikerros remontissa. Nyt remontti on periaatteessa enää pintoja vaille valmis. Remontin yhteydessä kellariin valmistuu minulle (kauan odottamani!) askartelu-/työhuone. :=) Tästä huoneesta olen päättänyt tehdä vintage -tyylisen: Beiget maitokahvin sävyiset tapetit, valkovahattu puulankkulattia ja valkoinen paneelikatto. Siihen ripauksena vielä vanhan ajan huonekalut ja uusvanhat sisustustekstiilit.

Lankkulattia ennen vahausta

Eilen sain vihdoinkin tehtyä lankkulattialle ensimmäisen käsittelyn,
joka onnistui kätevästi valkoisella Osmocolorin Peittävällä Puuvahalla.


Tässä huoneen tuleva värimaailma: Alimmaisena päätyseinälle tuleva "antik-look" laminaatti,
tapetiksi on jo laitettu yksi noista kolmesta ja tuo vaalea "lankku" on yksi seinälle tulevista
vintage-henkisistä hyllylevyistä.


Kangaskaupat, sisustuskaupat ja postimyyntikuvastot ovat pullollaan toinen toistaan ihanampia vintage -henkisiä sisustustekstiilejä. Olen selaillut postimyyntikuvastoja ja katsellut mitä tekstiilejä uuteen tulevaan työhuoneeseeni tulisi. Niitä kun selailee, niin melkein on valinnanvaikeus mitä ottaisi ja mitkä jättäisi pois! :=) Tässä muutamia poimintoja tekstiileistä, joita olen miettinyt:

Nämä ihanuudet löytyvät H&M:n kuvastosta.
Kahvallinen kangaskori kanvaasia ja pikkupussukka ja tyynyliina pellavaa.
Nämä tyynyliinat ovat Elloksen mallistosta.
Itse pidän ehkä enemmän tuosta vasemman puoleisesta... :=)

Nämä rengasverhot olen jo ostanut, ne ovat Jotexilta.
Luonnossa näyttävät huomattavasti paremmilta kuin tässä kuvassa.
Myös tämän laskosverhon olen jo tilannut, se on myös Jotexilta.
Olen kahden vaiheilla näiden verhojen kanssa,mutta tod.näk. tämäverho tulee
työhuoneeseen ja nuo rengasverhot makuuhuoneeseen.

tiistai 2. elokuuta 2011

Laajakulma -objektiivin testailua

Kävimme eilen ystäväni kanssa testaamassa uutta laajakulma-objektiiviani. Aurinko ehti kyllä jo laskea mailleen ennenkuin ehdimme perille määränpäähämme tietylle rannalle, mutta saatiinhan me muutama foto siltikin aikaiseksi. Mukavan oloinen kapistus tuo laajis! :=)


Ilta-aurinko rantahiekalla

Auringonlaskun joogaa... :=))

Saimme päähänpistona hauskan kuvakulma-idean...
Onneksi sentään emme oikeesti joutuneet työntämään autoa!