Kesän lähestyessä loppuaan, päätimme parin työkaverini kanssa harjoittaa vielä sen verran kotimaan matkailua, että eräänä elokuisena perjantai-iltana hurautimme töistä päästyämme Juthbacka-markkinoille Uusikaarlepyyhyn. Tapahtuma järjestetään vuosittain suurinpiirtein samoihin aikoihin ja paikalla on useita satoja myyjiä, jotka kauppaavat jos jonkinmoista kirppari- yms wanhaa tawaraa. Tuntien kiertelyn ja lukuisten myyntipöytien katselun jälkeen totesin kuitenkin ikäväkseni, että homma on kyllä mennyt ihan poskelleen: Vuosi vuodelta myytävien tavaroiden hinnat ovat nouseet ihan pilviin! Tai oikeastaan jopa niiden yläpuolelle... Liekö syynä maailman talouden epävakaisuus vai ostajien aliarviointi, mutta hinnoittelussa liikuttiin mielestäni jo kyllä röyhkeyden rajamailla!
Hyvä esimerkki tämänvuotisen Juhtbackan (ei mihinkään perustuvasta) hinnoittelusta oli Iittalan Verna-sarjan vaaleanvihreät jälkiruokamaljat, jotka nyt todellakaan eivät ole mitään arvokkaita antiikki-esineitä (vaikka ko. väriä ei enää viime vuosina olekaan saanut kaupoista). Kyseessä on kuitenkin arkiset astiat, joita minullakin oli hajonnut vuosien varrella pari. Ilokseni satuin löytämään niitä 2kpl eräästä myyntipöydästä järkevään hintaan (4eur /2 kuppia) ja kaupat tuli samantien! Onnellisena kävelin uusien jälkkärikuppieni kanssa eteenpäin parin kolmen pöydän verran ja bongasin toisesta myyntipöydästä niitä kaksi lisää. Jee! Innoissani kysyin myyjältä paljonko HÄN niistä haluaisi. Mutta jösses että meinasin pystölleni lentää!! Hän nimittäin halusi niistä 14euroa!! Hymähdin ja käännyin kannoillani samantien ja totesin työkaverilleni, että johan on markkinat ja melkoinen hintaero 8 metrin matkalla!! Pitäköön kuppinsa! :=))
|
Nämä kauniit Riihimäen Lasin ruskeat lasipurkit löysin Juthbackan rompetorin 2:sta eri myyntipöydästä.
Näiden molempien hinnat olivat jotakuinkin kohtuulliset. |
Miettikääpä, kuinka mukava on kiertää kirppareilla ja rompetoritapahtumissa myyntipöytiä uteliaana siinä toivossa, että löytäisi jonkun mielenkiintoisen ja kivan esineen tai vaikkapa astiasarjaansa kauan etsimänsä puuttuvan osan. Mutta kuinka masenvaa ja musertavaa on sitten huomata, että myyjän hintapyyntö hipookin taivaita! Mielestäni kirppareiden ja rompetorien PERUSIDEA ja tarkoitushan on se, että myyjä pääsee ylimääräisestä tavarasta ja rojusta eroon ja vastaavasti ostaja voi tehdä "löytöjä" ja heräteostoksia EDULLISESTI...!!! Mutta ei, tämä ideologia ei toteudu ainakaan enää Juthbacka-markkinoilla, joka on TODELLA sääli.... Hyvä tapahtuma pilattu rahan ahneilla (ammatti?)myyjillä. :=(
|
Tässä kuva omasta Pauligin 10kpl:een kaffipurkki-kokoelmastani.
Osa näistä on mummon vintiltä ja osan olen ostanut vuosien varrella sieltä täältä edullisesti.
Juthbackasta näitä on kuitenkin turha etsiä järkevään hintaan:
Eräskin myyjä möi yksilöä, josta puuttui kansi, 12eurolla!!
Special price, only for you...?! :=)) |
Onneksi näiden ylihinnoittelevien myyjien joukkoon mahtui muutama inhimillinenkin myyjä ja tein pari hyvää löytöä! :=) Ehkäpä noilla Riihimäen Lasin purnukoilla pieni optimisti minussa jaksaa sittenkin vielä elää ja löydän itseni taas ensi vuonna Juthbackan rompetoria kiertelemässä... Toiveikkaana? :=)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti